Verbien taivutusmuodoista: voisiko (!) ne olla näin yksinkertaisia?

 Käytössä on suhteellisen säädelty kirjakieli ja siitä monin tavoin eroavia, erilaisissa yhreyksissä käytettäviä puhekielen muotoja. Jotta nämä eivät eriytyisi liikaa toisistaan, on hyvä joskus omaksua kirjakieleen joitakin puhekielessä sujuviksi todettuja käytäntöjä. Seuraavassa keskityn verbien taivutusmuotoihin.

Yhtenäiset verbimuodot kolmansille persoonille

  Minusta on jo kauan tuntunut jäykältä sanoa "Ovatko nämä letut tuoreita?" tai "Ne, jotka menevät Turkuun, odottavat tässä!" Tekisi mieli sanoa - ihan luvallakin: "Onko nämä letut tuoreita? ja "Ne, jotka menee Turkuun, odottaa tässä!" 

Puhekielessä on ilmeisen tavallista, ettei välitetä erottaa yksikön ja monikon muotoja toisistaan. Ymmärtääkseni se lisäselkeys, joka erillisillä muodoilla joskus saataneenkin ei ole järin merkittävä. Niinpä ehdotan ihan vakavasti harkittavaksi tämän käytännön sallimista kirjakielessäkin. 

Entä perfektin ja plukvamperfektin partisiippiosat?

Preesensin ja imperfektin tapauksissa ei tule ongelmia käyttää yhteistä verbimuotoa, mutta entäs:

"Isä ja äiti valvoo, mutta lapset on jo nukahtanut"?!?

Tässä on selvä ongelma: partisiippi "nukahtanut" toimii adjektiivin tavoin ja vaatii siksi eri muodon yksikössä ja monikossa. Vaikka puhekielessä joskus kuuleekin: "Lepset on nukahtanut", niin ei koskaan kuitenkaan: "Nukahtanut lapset kannetaan sänkyyn."

Voisimme tietenkin säilyttää tässä (melkein) kirjakielen rakenteen: "Isä ja äiti nukkuu, mutta lapset on jo nukahtaneet". Toinen, vähän uskalletumpi idea on pitää kiinni 3. persoonan yhtenäisistä verbimuodoista korvaamalla (yleensäkin) verbien aikamuodoissa esiintyvät partisiipit (niin yksikössä kuin monikossakin) puhekielessä jo ennestään tutuilla muodoilla:

 * "Oletko jo syöny?"

* "En ole syöny vielä. Onko lapset jo lukenu läksynsä?"

* "Ai, sinäkin olet jo tullu! Me olemme tullu tunti sitten."

Tällä tavoin verbimuodon käyttämä sana "lukenu" irtoaisi partisiipeista "lukenut" ja "lukeneet". Näitä käytetään ihan kuin ennenkin: "Aapisensa lukeneet lapset on lukenu muitakin krjoja."

Puhekielen monikon 1. persoonan passiivinomaisesta käytöstä

Jostain minulle (lähes) käsittämättömästä syystä puhekieli on aikojen kuluessa ruvennut käyttämään muista persoonista täysin poikkeavaa taivutustapaa - passiivia. Siis esimerkiksi:

* "Luin kirjan." / "Luit kirjan." / "Hän luki kirjan" / "Te luitte kirjan." / "He luki kirjan." 

* Mutta: "Me luettiin kirja."

Esimerkistä näkyi jo eräs kummallisuus: objekti on eri muodossa kuin muissa aktiivilauseissa. Minusta on kummallista, että käytetään tuollaista sekasikiötä yksinkertaisen "me luimme kirjan" sijasta!.

Toinen synti, jonka panen "me-passiivin" syyksi, on tarpeettoman kaksoispassiivin käyttö. Selitän seuraavassa, mitä tarkoitan.

Selkeän ja yksinkertaisen passsiivivirkkeen "Posti oli haettu, mutta kirjettä ei ollut vielä avattu" asemesta kovin moni haluaa sanoa mutkikkaammin: "Posti oltiin haettu, mutta kirjettä ei oltu vielä avattu". En keksi parempaa syytä tälle, kuin alitajuinen viittaus tekijään "me". Siis "Posti me oltiin haettu, mutta kirjettä me ei oltu vielä avattu". Toisin sanoen, ns. kaksoispassiivi ei ole oikeasti passiivinen, vaan sillä on näkymätön subjekti, "me"!

Taistelen tässä tietenkin tuulimyllyjä vastaan, mutta saahan ihmisellä olla haaveita. Minun haaveeni on, että ruvettaisiin uudestaan käyttämään rehellistä aktiivimuotoa, siis "(me) tulimme, näimme ja voitimme".

*Posti oli haettu, sillä me olimme hakeneet sen.  Kirjettä ei ollut vielä avattu. Me emme olleet avanneet sitä vielä.    Sama vielä ylempänä ehdottamallani - varmaan oudolla - tavalla:

* Posti oli haettu, sillä me olimme hakenu sen. Kirjettä ei ollu vielä avattu. Me emme ollu avannu sitä vielä.