Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Aloin miettimään rektioita

Alkusoitto En ole aina ollut koulussa opettajan kanssa ihan samaa mieltä kaikesta. Muistan erityisesti sen, miten jo (muistaakseni) neljännellä kouluvuodellani, noin vuonna 1957, kapinoin mielessäni, kun opettaja sanoi, ettei ole oikein kirjoittaa "suomenkieli", pitää kirjoittaa "suomen kieli". Olin ehdottomasti yhdyssanan kannalla. Minusta jälkimmäisessä tapauksessa olisi sitten pitänyt kirjoittaa "Suomen kieli", mutta sekään ei tuntunut hyvältä. No - olen sitten myöhemmin oppinut ymmärtämään myös sanaliiton "suomen kieli" idean. Ajatushan lienee siinä: "kieli, jonka nimi on suomi", analogisesti ilmaisun "Turun kaupunki" kanssa. Silti minua harmittaa joka kerta, kun näen sanasta "suomenkieli" pillastuneiden pilkkakommentteja. Minusta sekin on mahdollinen, sanan "suomi" pikkuisen pitempänä synonyyminä. Molemmilla kirjoitustavoilla on oma järkensä. Useimmat asiat opin toki ilman protesteja. Yksi niistä o...

Suureiden vertailusta

Tämä puheenvuoro on siinnyt niistä lukuisista hyökkäyksistä erästä "kansanomaista" suureiden vertailutapaa kohtaan, joita verkon keskustelupalstoilla silloin, tällöin joutuu näkemään. Kyse on siitä, onko harhaanjohtavaa tai peräti väärin sanoa, että "hehtaari on sata kertaa suurempi kuin aari". Närää näkyy herättävän varsinkin se, jos sanotaan: "aari on sata kertaa pienempi kuin hehtaari". Seuraavassa esitän erilaisia tapoja verrata suureita toisiinsa. 1. (Puhdas) erotusvertailu eli additiivinen vertailu Verrattaessa toisiinsa suunnilleen samaa suuruusluokkaa olevia (erisuuria) suureita on luontevaa käyttää vertailukeinona suureiden positiivista erotusta . (Siis otetaan suuremman ja pienemmän erotus.) Esimerkki 1 : Olkoon A=6,5 kg ja B=5,9 kg. Näiden positiivinen erotus on 0,6 kg. Sen mukaan sanomme, että A on 0,6 kg suurempi kuin B. Vastaavasti B on 0,6 kg pienempi kuin A. Vertailutavan nimessä oleva sana "additiivinen" viittaa siihe...