Aloin miettimään rektioita

Alkusoitto

En ole aina ollut koulussa opettajan kanssa ihan samaa mieltä kaikesta. Muistan erityisesti sen, miten jo (muistaakseni) neljännellä kouluvuodellani, noin vuonna 1957, kapinoin mielessäni, kun opettaja sanoi, ettei ole oikein kirjoittaa "suomenkieli", pitää kirjoittaa "suomen kieli". Olin ehdottomasti yhdyssanan kannalla. Minusta jälkimmäisessä tapauksessa olisi sitten pitänyt kirjoittaa "Suomen kieli", mutta sekään ei tuntunut hyvältä. No - olen sitten myöhemmin oppinut ymmärtämään myös sanaliiton "suomen kieli" idean. Ajatushan lienee siinä: "kieli, jonka nimi on suomi", analogisesti ilmaisun "Turun kaupunki" kanssa. Silti minua harmittaa joka kerta, kun näen sanasta "suomenkieli" pillastuneiden pilkkakommentteja. Minusta sekin on mahdollinen, sanan "suomi" pikkuisen pitempänä synonyyminä. Molemmilla kirjoitustavoilla on oma järkensä.

Useimmat asiat opin toki ilman protesteja. Yksi niistä oli muoto "alkaa tehdä". Opin sen niin hyvin, ettei koskaan tullut mieleenikään - edes vahingossa - alkaa laulamaan tai soittamaan, vaikka musiikki onkin harrastukseni. Kuitenkin noin nelisen vuotta sitten suhteeni tähän "rektioon" koki pienen järkytyksen:
Pääni laboratoriossa keksin kokeilla tällaista:

* Pekka oppi lukemaan. Hän kuuluu luokkansa lukemaan oppineiden joukkoon.

* Varpu osaa virkata. Hän kuuluu siis virkata osaavien joukkoon.

* Ari alkoi syödä. Hän on siis syödä alkaneiden joukossa. 

Hetkinen! Jokin tuntui pahalta tässä viimeisessä. Eikös luontevampaa olisi sanoa: "Ari on syömään alkaneiden joukossa". Kirjoitin havainnostani naamakirjan ryhmässä, johon osallistui eräs aktiivinen suomen opiskelija. Hän oli taipuvainen ajattelemaan samoin. Oli toisia, joista esimerkkini oli keinotekoinen. Siksi yritin keksiä luontevamman:

Mies kuuli radiosta, että illan jalkapallo-ottelussa oli alkanut rähinä. Kun hänen poikansa tuli kotiin ottelusta, niin olisiko isä voinut kysyä häneltä:

1) "Olitko sinäkin niitä rähistä alkaneita?" vai

2) "Olitko sinäkin niitä rähisemään alkaneita?"

Ei epäilystä. Vaihtoehto 2 tuntui selvästi luontevammalta, vaikka edelleen luotin oppimaani rektioon: "katsojat alkoivat rähistä".
Jokin epäilyksen siemen oli kuitenkin kylvetty minuun, ja se heräsi idulleen, kun suomen kielen lautakunta aikanaan julisti kelpuuttavansa myös rektion "alkaa tekemään". Palaan asiaan...

Osaan hiihtää. Pystynkö hiihtää?

Jo poikamme ollessa pieni lapsi vaimokultani oli ilmeisesti päättänyt pitää hyvää huolta siitä, ettei poikaan tarttuisi väärä rektio sanan "alkaa" yhteydessä. Vaimo korjasi oitis aina, kun poika "alkoi tekemään" jotain. Vaikka olin sinänsä samaa mieltä rektiosta, minusta rupesi tuntumaan suorastaan kiusalliselta tämä alituinen puuttuminen, ja yrittelin vähän toppuutella. Kun sitten miehenalkumme "rupesi käyttää" samaa rektiota vähän joka kohdassa eikä "pystynyt erottaa" tapauksia toisistaan, olin varma, että puolisoni silloinen kielinatsismi oli syypää tähän sekasotkuun.

Mutta katso: olin väärässä! Huomasin pian, että tämä sekasotku oli ihan yleinen nuorison keskuudessa. En voi millään uskoa, että vaimollani olisi ollut niin tehokas vaikutus.

Sekaannukseen on kuitenkin löydettävissä vallan luonnollinen selitys. Ovathan sanat "alkaa" ja "ruveta" käytännössä synonyymejä; miksi niillä olisi eri rektio?! (Itse asiassa selitän myöhemmin, miksi rektion pitäisikin olla sama.) Asiaa tarkemmin miettimättä voi tulla siihen tulokseen, että myös "osata" ja "pystyä" ovat jokseenkin sama asia. Eikö sitten rektionkin pitäisi olla samanlainen?

Itse asiassa verbeissä "osata" ja "pystyä" on vissi ero. Edellinen on jonkin taidon yleistä hallitsemista, jälkimmäinen kykenevyyttä johonkin (erityiseen) tehtävään. Voit hyvinkin osata laulaa, mutta pystytkö laulamaan korkean C:n?! Henkilö osaa kävellä vaikka kuinka hyvin, mutta kaaduttuaan pahasti mäessä häneltä voidaan kysyä: "pystytkö kävelemään, jos sinua tuetaan kainaloista?" Tähän kohtaan ei verbi "osata" sopisi ollenkaan.

Olen edellä pyrkinyt korostetuin kirjaimiin viittaamaan siihen, että "pystyä" vaatii seurakseen illatiivisen muodon. Puukko pystyy puuhun, me pystymme (jos pystymme) sankaritekoihin. Verbien maailmassa illatiivia vastaa muoto "tekemään", "laulamaan" jne. Me siis osaamme jotakin, esimerkiksi saivarrella, mutta pystymme johonkin, esimerkiksi antamaan anteeksi.

"Voi, lautakunta, minkä menit tekemään!"

Naamakirjan keskusteluryhmissä kävi kova kuhina, kun maan kielenvartijat vapauttivat vankilasta tarkoin vartioidun vangin, muodon "alkaa tekemään". Se oli kuulemma vain alkusoitto isolle kielen rappiolle. Jos kerran oli sallittua "alkaa kirjoittamaan" tuohon tapaan, niin kohta kai "pystyi sotkea" koko kieliopin! Olihan kyllä joitakin tyytyväisiäkin puheenvuoroja, mutta useimpien viesti oli, että kirjoittaja ei itse tule koskaan käyttämään tätä "väärää" muotoa, vaikka se olikin vapautettu pannasta. Panin myös merkille jonkin laatulehden toimituksen ilmoituksen, että kyseinen lehti pitäytyy entisessä käytännössä. Vielä tätä kirjoittaessani yleinen mielipide taitaa olla se, että muoto "alkaa tekemään" on väärä, mutta lautakunnan lepsuuden vuoksi kuitenkin sallittu - siis vähän samaan tapaan kuin "vuoren" käyttö vaatteissa.

Kumpi ompi parempi, sänky vaiko seslonki

Kohutun päätöksen jälkeen oli tavallaan olemassa kaksi kilpailevaa rektiota. Kummallakin oli omat kannattajansa, mutta luultavasti useimmat, mukaan luettuna ns. "virallinen taho", suosivat vanhaa valtiasta.

Minulle oli hyvä uutinen tuon, kuulemma länsisuomalaisen, rektion "alkaa tekemään" hyväksyminen totutun itäsuomalaisen rinnalle. Jos ottaisin sen käyttööni, ei enää tarvitsisi murehtia edellä mainitsemaani epäjohdonmukaisuutta. Voin sanoa reilusti: "Kun lapsi alkaa lukemaan, hän on lukemaan alkanut lapsi" Mieltäni jäi kuitenkin askarruttamaan, mikä oli kokemani ongelman alkuperä. Näin kaksi mahdollisuutta:

1. Rektiossa "alkaa tehdä" oli sisäinen ristiriita, joka paljastui minulle tehtyäni yllä kuvatun ajatuskokeen.
2. Ongelma oli vain omassa päässäni. Jostain omasta syystäni en kelpuuttanut muotoa "tehdä alkanut". Ehkä muilla ei ollut tässä ongelmaa.

Ei auttanut muu kuin alkaa miettimään (sic!) mahdollisia syitä eri rektioille.

Alussa ihmislapsi ei osaa lukea. Myöhemmin hän sitten oppii lukemaan. Osaamattomuus ja osaaminen ovat tavallaan staattisia tiloja, joissa ei tapahdu (ainakaan selvää) muutosta. Sitä vastoin taidon oppiminen on dynaamista; siinä siirrytään osaamattomuuden tilasta osaamisen tilaan. Siksi on johdonmukaista, että verbi on illatiivisessa muodossa.
Minusta samaa ajatusta voidaan soveltaa myös seuraavassa: Vaiti oleminen ja puhuminen ovat kaksi eri tilaa. Kun henkilö alkaa puhumaan, hän siirtyy edellisestä tilasta jälkimmäiseen. Jalkapallo-ottelua katsova ihminen voi aluksi seurata tapahtumia rauhallisesti, mutta sitten - syystä tai toisesta - alkaa rähinöimään, siirtyen siis ihan toisenlaiseen mielentilaan. Jos hän sitten rauhoittuu, niin hän lakkaa rähinöimästä. Tässäkin tapahtuu tilan muutos, joka ilmenee myös verbin elatiivimuodosta!

Minusta siis näyttää siltä, että rektio "alkaa tekemään" on suorastaan johdonmukaisempi, ja siinä mielessä parempi, kuin pitkään ainoana oikeana pidetty "alkaa tehdä"! Etuna on myös se, että verbeillä "alkaa", "ryhtyä" ja "ruveta" on sitten kaikilla sama rektio. Mitä tulee ryhtymiseen ja rupeamiseen, niillähän on vanha merkitys "tarttua", mikä myös selittää niiden yhteydessä käytetyn rektion.

Useimmat muutokset aiheuttavat ihan ymmärrettävästi vastarintaa. Onneksi ketään ei pakoteta muuttamaan vanhoja tottumuksiaan tässä asiassa. Minunkin on vaikea alkaa käyttämään (sic!) edellä kehumaani rektiota varsinkaan puheessani - niin sitkeästi istuu vanha oppi vanhassa kallossa! Kuinenkin toivoisin, että asiaton parjaus loppuisi. Kyllä kielilautakunta on tässä asiassa toiminut viisaasti.