Tunnettuus?!

Tuttu on (nykyään) adjektiivi

On aika ilmeistä, että sanan tuttu lähtökohtana on verbi tuntea. Olen kohtalaisen varma siitä, että sana tuttu on muodostunut lyhentymänä partisiipista tunnettu. Vähän samaan tapaan sanasta rakennettu on vanha rinnakkaismuoto rakettu. Esimerkiksi Kerimäen puukirkon seinässä on teksti, joka kertoo, milloin tämä kirkko on rakettu! 

Vaikka siis sana tuttu ehkä olikin alunperin (passiivin) partisiippi, se mielletään nykyään ihan tavalliseksi adjektiiviksi. Siten se myös taipuukin:

kaunis > kauneus, hyvä > hyvyys, tuttu > tuttuus.

 Tunnettu on partisiippi

Vaikka partisiipeilla on useimmiten samanlainen rooli kuin adjektiiveilla, niitä ei taivutella adjektiivin tavoin. Siis ei esimerkiksi seuraavalla tavalla:

viety > vietyys, otettu > otettuus, kysytty > kysyttyys.

Silti jostain syystä on päädytty käyttämään: tunnettu > tunnettuus!!

En voi ajatella muuta kuin, että tämän käytännön ehdottajan kielikorva on "nukahtanut". Korvat ummistaen on otettu mallia sanan tuttu taivutuksesta.

Onko sillä mitään väliä?

Periaatteessa voisimme ajatella, että on vain sovittu, että käytämme sanaa tunnettuus. Onko pakko yrittää miettiä jonkinlaista sääntöä, jota olisi käytetty tai mahdollisesti rikottu? Näin voisimme tietenkin sopia, mutta ihmisten kielikorva on edelleen niin hyvä, että tuo sana tökkii. Tämähän ei ole kivaa!

Mikä sitten tilalle?

Esitin yllä muutamia esimerkkejä partisiipeista. Näiden avulla voisimme päästä jäljille.

Kun kysytään, kuinka paljon sellua Suomesta on jonain vuonna viety, haluamme tietää, kuinka suuri on sellun vienti ollut tuona vuonna. 

Gallupeissa on oleellista tietää, kuinka monta henkilöä on otettu mukaan, toisin sanoen, kuinka suuri on otanta.

Tuotteen kysyntä ilmaisee, kuinka kysytty tämä tuote on.

Samaan tapaan asian tunnenta tarkoittaisi, kuinka tunnettu tämä asia on. Esimerkiksi: Jos laulaja on paljon esillä mediassa, hänen tunnentansa lisääntyy. Väitänpä, että tämä on jopa sujuvampaa, kuin sanoa, että hänen tunnettuutensa lisääntyy!